keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Päivä seminaaripiirtäjänä

Olin mielenkiintoisessa tapahtumassa seminaaripiirtäjänä yhdessä Aino Sutisen ja Miia Vistilän kanssa. Oli tosi kivaa piirtää vaihteeksi supernopealla aikataululla, kun yleensä teen kuvituksia niin että niiden hiomiseen on varattu kokonainen päivä, viikko tai jopa kuukausia. Tapahtuman lopuksi piirrokset laitettiin seinälle, juotiin lasilliset ja juteltiin. Mukavaa vaihtelua kuvittajan usein niin yksinäiseen ammattiin!


lauantai 26. syyskuuta 2015

Tabula Tunes -näyttelyn avajaiset

Miedän Galleria Tabulaland täytti yhden vuoden. Sen kunniaksi oli uuden pop up -näyttelyn avajaiset Kanneltalon Galleriassa. Musiikkiteemaisesta Tabula Tunes -näyttelystä tuli eri hieno, ja avajaiskemuissa oli tosi hauskaa!

Kuvia avajaisista osti Emma Suominen





 



tiistai 18. elokuuta 2015

Bikini Beach / näyttely Café Bar No 9


Maalasin ihania naisia rannalla, sellaisia joita ei löydy H&M:n uimapukumainoksista tai Sports Illustratedin Swimsuit Issuesta.


 Bikini Beach-näyttely Uudenmaankadun Ysibaarissa 30.8.2015 asti!   





tiistai 4. elokuuta 2015

Nakuilua Hesarissa



Tein kuvituksen Hesariin. Ajattelin kokeilla tosi pelkistettyä väripalettia ja tasaisten väripintojen yhdistämistä viivaan. Koska jutussa käsiteltiin alastomuutta, piirsin ihmisiä peittävät vaatteet särmästi mustilla viivoilla, ja jätin ihon paljaaksi ilman rajaviivaa. Tyylillisesti hain tässä vähän sellaista 60-lukuhenkisyyttä.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Arvid Lydecken-palkinto


Tittamari Marttisen kirjoittama ja minun kuvittama Ikioma perheeni sai Arvid Lydecken-palkinnon. Huippu juttu!

Kirjan kuvituksia nähtävillä torstaina 22.1. Espoon Karatalossa aukeavassa sateenkaariperhe-teemaisessa näyttelyssä, jossa ovat mukana myös Heidi Savilakso-Saatsi, Alexandra Forss ja Noora Katto.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Weird Christmas Traditions


Krampus Art picture:  www.tabulaland.com




 
1) German Krampus

Child-punishing Alpine countries flolklore Krampus is a beastly creature.

2) Swedish Straw Goat

The nice people in Gävle make a giant straw goat every Christmas. And almost every Chirstmas, the not-so nice Gävlers burn the thing down.

4) Swiss Klausjagen

People wear giant illuminated hats, make horrible noise and chase Santa Claus.

3) Catalan Shitting Log

A log you you first treat nice and cover with a blanket to keep it warm. Then hit the poor thing with sticks and sing "log of Christmas, shit nougats, pee white wine, don't shit herrings, they are too salty" in order to receive shit and piss from it. 

Koottiin Tabulalandiin Krampus-teemanäyttely. Käy ostamassa suosikkiteoksesi, niin voit ottaa perinteeksi sen että joulukuun ensimmäisenä päivänä Krampus-taulun eteen tuodaan rusinoita ja suklaata. Jos suklaa on taulun edessä vielä jouluaattona, se on hyvä enne seuraavalle vuodelle. Jos rusinat ovat muuttuneet rypäleiksi, se on erityisen hyvä enne.


lauantai 6. joulukuuta 2014

Laiskurin sose

Maailman helpoin sosekeitto, joka on lisäksi hyvän makuinen:




- 1putkula valmista punajuurisosetta (saa K-kaupoista)
- 3 rkl Kikhernejauhoa (saa mm. Punnitse & Säästä-kaupoista)
- 1/2 pahvitölkki kookoskermaa (loput voi pakastaa)
- Timjamia, mustapippuria, suolaa


Laita kattilaan vettä ja kiehuta hetki kikhernejauhoja että kypsentyvät (kikhernejauhoja ei ole pakko laittaa, mutta niistä saa protskuja. Soijajauhoa voi tietty käyttää myös). Avaa putkula ja turauta punajuuritahna kattilaan. Lisää kookoskerma ja mausteet. Keitto on valmis!

perjantai 21. marraskuuta 2014

Spectac-O-Rama!

Mulla on ihania hassuja tanssityttöjä ystävinä! Ja lisäksi mulla on lippu ihanien tyttöjen järkkäämään  Spectac-O-Ramaan, joka on 29.11. Allotriassa! (Allaolevat kuvat: Tuomas Lairila.)

 

 I have awesome ass-shaking friends.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Lõbustuspark

 
Meidän animaationäyttely, joka oli aiemmin esillä Helsingissä galleria Huudossa ja Turussa Logomossa, on kohta nähtävillä Tallinnassa! Näyttelyssä on mun installaatio Ennustaja (kuva yllä) ja superhienot teokset näiltä eri messeviltä tyypeiltä: Kaisa Penttilä,Tatu Pohjavirta, Niina Suominen,Marko Leinonen Joni Männistö & Lucas  Pedersen, Reetta Neittaanmäki, Elli Vuorinen, & Jani Lehto, Maria Björklund,Erika Weiste & Petri Bergman.


Our Animation exhibition opens in a few days in Tallinn. Go see!

perjantai 24. lokakuuta 2014

Tabulaland Pop Up


Meidän taidegalleria Tabulalandin pop up -näyttely Lasipalatsilla on tosi hieno! Olen tosi mielissäni ja iloinen.

Ovet ovat auko 22.10.-1.11. joka päivä klo 12-18.


Jos haluaa, ostamansa taulun voi napata kainaloon vaikka saman tien.


Näyttelyn lisäksi on vaikka mitä ohjelmaa. Kakkua, kahvia ja countrymusaa, tatuointeja, kotibileet, avoin ateljee ja työpaja! Koko ohjelma täällä: http://www.tabulaland.com/pop-up-akkuna-ja-tovi/


Tervetuloa juomaan kupponen kaffetta ja katsomaan silmällinen taidetta!

tiistai 30. syyskuuta 2014

Tabulaland

Avattiin mun ystävän Saaran kanssa verkkogalleria Tabulaland!


Siinäpä riittikin hommaa. Miten se onkin aina niin, että kaikkeen menee vähintään tuplaten se aika, mitä ennakkoon kuvittelisi? Oltiin niin innoissaan kaikesta taiteesta, että tehtiin gallerialle oma lehti ja blogi, järkättiin taiteilijoille kemut ja tietty avajaisbileet... Onneksi osattiin karsia vähän kaikista hulluimpia suunnitelmia - alkuvaiheessa meillä oli tarkoitus ostaa jättimäinen teltta Mongoliasta ja tehdä siitä taidejurtta, jolla vietäisiin taidetta nähtäväksi ympäri Suomea. Eihän meillä ole edes autoja tai ajokortteja.

Sivuista tuli kyllä tosi hyvän näköiset ja toimivat, oon oikein tyytyväinen. Ja siellä on älyttömän hienoa taidetta nähtävillä! Ja lisää tulossa lähiaikoina! Ostakaa ostakaa, ja tukekaa taidetta!

English: We opened online art gallery www.tabulaland.com! Loads of weird, cool & awesome finnish art from photographs to paintings, drawings and mixed media. English version of the website opening soon.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Rokkenroll


Meillä on keikka keskiviikkona, 17.9. Annankadun Skin & Bonesissa!
Soittoajat: Shoraiders 22:45 / Charm Bags 23:30. Liput vitosen.


http://charmbags.bandcamp.com/

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kesämies

Piirsin kesämiehen kun odotin että tietska käynnistyy / morning doodle

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannustaika

 Haluatko viettää juhannusiltasi todella tylsissä merkeissä? Leivo Hiljaisuuden Kakku.

Lisäbonus: salaattiennustus. Mitä rähmäkäpäläisempi salaatisekoittaja, sen myöhempään välttää avioitumisen.

Vinkit divarista ostetusta Otavan Suuresta ennustuskirjasta.

(English: It's midsummer. In Finland it's considered to be time for magic & drunken behaviour.)

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Karu Kanava
















Kanava kertoo olevansa lehti "lukijoille, jotka haluavat seurata yhteiskuntaa pintaa syvemmältä." Hyvä! Mutta olisiko pieni panostus visuaalisuuteen turhanaikaista pinnallisuutta, vai kenties keino saada lukija kiinnostumaan?



















Otavamedia hei, seuraavaan numeron tekemiseen voisi palkata avustajaksi valokuvaajan, graafikon ja kuvittajan.




















(English: Kanava - Magazine with flashy, tempting graphic design)

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Charm Bags



Soitan rumpuja sellaisessa bändissä kun Charm Bags. Perjantaina on keikka Kuudennella Linjalla, eikä mikä tahansa keikka vaan KASSUNJULKKARIKEIKKA! Meidän lisäksi siellä soittamassa yks tän hetken parhaita helsinkibändejä, Cattle Thieves

 
Me, Tuuli and Anne have a brand new kick ass band called Charm Bags! Our first release, a cassette tape with 7 garagey punk pop songs, is gonna be out on Mono Mono Records.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Juliste

 Sain kutsun osallistua Frezza- julistesuunnittelukilpailuun. Ensin tein luonnoksia. Aluksi melko perinteinen ajatus kahvista ja maidosta ja niiden suhteesta.

Sitten tälläinen versio, jossa viileä lumimies kelluu laavalätäkössä ja hörppii raikasta jääkahvia.

  Piirrän yleensä kuvat käsin, ja värittelen koneella. Välillä teen kyllä kuvitukset kokonaan analogisesti, toisinaan taas piirränkin kaikki suoraan vacomilla photariin.

Valmiista julisteesta tuli tämmöinen. Kisassa oli vapaat kädet, joten ajattelin tehdä sellaisen mistä itse tykkäisin. Night Time is the Right time! Yöbileissä on kikattavia kummituksia, kannettava levysoitin ja bongomonsteri. Mun julistetta (tai jotain muuta ehdokasta) voi äänestää täällä: http://www.paulig.fi/kampanja/frezza/julisteet/136/ Siellä voi myös osallistua itse tekemällä oman juliste-ehdotuksen. PS: Olis ihanaa, jos tosta Frezzasta tulis joskus myös soijamaitoversio!

(English translation: I designed a midnight monster boogaloo poster for Frezza coffee)

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Owl and a Bat and a Bumblebee

Tein kuvituksen ihanalee italialaisen countrybändille nimeltä Corpus Christi. Kuvitus tuli King Kong Kitchie Kitchie Ki-Me-O mp3-latauskorttiin.

I made an illustration for a mp3 download card "King Kong Kitchie Kitchie Ki-Me-O" by country band Corpus Christi. Go see them, if they're playing near you, they're awesome!