tiistai 13. maaliskuuta 2012

Tehtiin toissapäivänä kasvishampurilaisia. Kikhernepihvin löysin alunperin tästä blogista, jonne resepti oli päätynyt Hesarin nettisivuilta. Kikhernepihvit on siitä kätevä ruoka, että sinne sekaan voi vintata kaikenlaisia tähteitä, mitä kotoa sattuu löytymään. Ja ne on tosi hyviä!

Kikhernepihvit:


Muussaa säilykepurkillinen kikherneitä. (Jollain tehosekottimella sujuu varmaan sutjakkaasti, mutta mun sekoitin on rikki joten hakkasin ne säpäleiks ihan vaan nyrkein). Laita sekaan erilaisia asioita mitä jääkaapista sattuu jämänä löytymään (mä laitoin keitetyn perunan, pari siivua paistettua munakoisoa, pikku palan kesäkurpitsaa ja jämäläjän nuupahtanutta rucolaa ja pinaattia). Sitten lisäillään mausteita (vaikka silputtu valkosipulinkynsi, suolaa, jeeraa, kurkumaa, paprikaa ja chiliä) ja öljyä iso luraus. Laitoin sekaan myös pellavansiemenrouhetta, jota olin pitänyt ensin vesilasissa. Pellavansiemenethän muodostaa sellaista limaa ympärilleen vedessä lilluessaan, ajattelin että se lima ehkä pitää ne pihvit paremmin kasassa. No, eipä ne kyllä pysyneet kovin hyvin kasassa. Jauhot kai auttais siinä. No jaa, helpommin sulavat mahassa kun ovat vähän hataria jo valmiiks. Jos tekee uunissa, niin paremmin pysyvät kans koossa kun pannulla pyöriskellessään.


Jugurttikastike:


Pilko valkosipulinkynsi, persiljaa, minttua ja pätkä kurkkua pikku silpuksi. Sekoita muju turkkilaisen jugurtin sekaan.


Ja sit sinne purilaisen väliin voi laittaa tomaattisiivun, salaattisiivun ja ituja ja chilikastiketta. Nam!


English summary: Chickpea burgers kick ass!!!

2 kommenttia:

  1. Oispa mulla ollu eilen tämä inspiraationa. Tölkki kiksuja jäi pöydän nurkalle ja hampparin väliin meni valmissoijapihvi yök.

    plumfromjapan.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Ai siul on tommonenki blogi! Hyvä tietää. :)

    VastaaPoista